Lappeenrannan paraatipaikalla Saimaan rannalla tyylikäs asuntoalue, jossa kahdeksankerroksisia kerrostaloja sekä kolmekerroksisia pienkerrostaloja. Laadukkaasti viimeistellyssä kohteessa on erikokoisia asuntoja sekä ylellisiä terassiasuntoja. Erikoisuutena tilava pysäköintihalli, joka on toteutettu talon pihan alle.
Nuorisosäätiön rakennuttama 56 asuntoa käsittävä 4-kerroksinen asuinkerrostalo. Toteutettu KVR-urakkana.
Asuntourakointi. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n rakennuttamat kaksi 7-kerroksista asuinkerrostaloa, joissa on yhteensä 72 vuokra-asuntoa. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja kohde on savuton. Kohde valmistui kokonaisuudessaan 5kk rakennuttajan antamaa urakka-aikaa aiemmin.
Rakennusajankohta: 10/15-11/16
Kaupungin keskeisimmällä paikalla sijaitseva Lappeenrannan City on 6- ja 8-kerroksinen kaksiosainen liike- ja asuinrakennus maanalaisella pysäköintihallilla, yhteensä noin 6500 kem2. Ydinkeskustan henkeen kuuluu, että katutaso ja toinen kerros ovat liikekäytössä. Asunnot on suunniteltu siten, että ne aukeavat heti eteisestä avarina tiloina. Pysäköintipaikat ja muut yhteistilat sijaitsevat kolmessa maanalaisessa kerroksessa. Osa toisen kerroksen kattopinnasta rakennettiin viherkatoksi. Asunnoistaa noin 2/3 rakennettiin suoraan OP Vuokratuotto Erikoissijoitusrahastolle
As Oy Lappeenrannan City toteutettiin työyhteenliittymänä Jatke Oy:n kanssa.
SARA Suomen Aluerakennuttaja Oy:n rakennuttama 62 asunnon palvelutalo nimeltään Attendo Saarni toteutettiin KVR-urakkana Lappeenrannan Palloon. Kohde on suunniteltu ja rakennettu esteettömäksi ja osa asunnoista on tehostetun hoivan asuntoja, osa vuokra-asuntoja. Kerroksissa on ryhmäkodit ja katutasossa valmistuskeittiö ja ruokailutila.
Rakennusajankohta 2018-2019
Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n rakennuttama 4 kerroksinen asuinkerrostalo, jossa on yhteensä 51 vuokra-asuntoa. Julkisivut toteutettiin muurattuina ja parvekkeet ovat lasitetut.
Rakennusajankohta 3/2019-6/2020
Aivan ydinkeskustaan Lappeenrannan vanhan Kaupungin teatterin tontille rakennettu 7-kerroksinen 24 asunnon omistusasuntokohde, jonka katutasossa on myös liiketila. Näyttämö on ensimmäinen tontin kolmesta rakennuksesta. Taloilla on yhteiset piha-alueet ja yhteinen pysäköintihalli talojen/sisäpihan alla.
Rakennusajankohta 2017-2018. Laajuus 2254 kem2.
Omana tuotantona upealle paikalle Lappeenrannan satamanlahteen rakennettu tasokas 29 omistusasunnon kohde. Talon alla pysäköintihalli 29 autolle, joista osaan toteutettiin sähköautonlatauspisteet. Kohteessa maalämpö. Rakennuspaikka oli haasteellinen pohjaolosuhteiden ja jyrkän rinnetontin ansiosta.
Laajuus 2200 kem2. Rakennusajankohta 2020-2022.
Poikkeuksellinen, ja jopa maailmanlaatuisesti ainutlaatuinen Lappeenrannan uusi kaupunginteatteri sijaitsee ydinkeskustassa kauppakeskus IsoKristiinan uudisosan ylimmissä kerroksissa. Evälahti toteutti teatterin rakentamisen viimeistelyyn asti kauppakeskuksen rungon sisällä. Kohde oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja työympäristö oli lähellä olevien muiden samanaikaisten rakennustyömaiden sekä varastotilojen puutteen vuoksi logistisesti haastava. Täysin uudenlaiset ja uraauurtavat tilaratkaisut toteutettiin kaikki samaan kerrokseen. Uusi teatteri kohoaa kaupunkikuvassa uudeksi näkyväksi maamerkiksi, jonka korkea näyttämötekniikan torni näkyy Saimaalle asti.
Lappeenrannan sataman läheisyydessä sijaitseva näyttävä rakennus, joka toteutettiin tavoitehintaurakkana. Julkisivuissa on käytetty RATI-elementtejä, joka edustaa hieman erilaista julkisivurakentamista.